Kieltenopetusta varhennetaan Suomen kouluissa alkamaan viimeistään ensimmäisen luokan keväällä ensi vuoden alusta lähtien. Monissa kouluissa varhentaminen aloitetaan jo ensimmäisen luokan alkaessa. Lisäksi useissa kunnissa on jo kokemusta varhennetusta kieltenopetuksesta. Riitta Pyykön (2017) kieltenopetuksen varhentamista koskeva raportti opetuksen järjestämistä koskevine suosituksineen edelsi varhentamispäätöksen tekoa. Raportissa ehdotettiin, että pitkän, pakollisen A1-kielen varhentaminen aloitettaisiin jollakin muulla kielellä kuin englannilla, jota joka tapauksessa ehditään oppia niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Aikaisemmin viimeistään kolmannelta luokalta alkava A1-kieli on lähes aina ollut englanti. Toisen kielen asemassa olevien ruotsin ja suomen (finska) lisäksi perinteisten koulussa opiskeltavien vapaaehtoisten A2-kielten, saksan, ranskan ja venäjän, suosio on laskenut. Vaikka muun muassa espanjan opiskelu on paikoin lisääntynyt, vapaaehtoisten kielten opiskelu on kokonaisuudessaan vähentynyt. Kieltenopetuksen varhentamisen yksi peruste on tukea monien kielten opiskelua suomalaisten kapenevan kielivarannon ja vieraiden kielten opiskelun hiipumisen vuoksi. Tämä ajatus monikielisyydestä koskee koulujen kieltenopetuksessa opetettavien kielten moninaisuutta.

Samalla kun monikielisyyden kaventuminen kieltenopetuksessa huolettaa, Suomen kouluissa on yhä monikielisemmät oppilaat.

Maahanmuuton ja kansainvälistymisen seurauksena oppilaiden kotikielten kirjo kasvaa. Useimmat näistä kielistä eivät ole koulun opetuskieliä tai kouluissa opetettavia kieliä. Myös tämä kieliresurssi tulisi opetussuunnitelman perusteiden (POPS 2014) mukaan ottaa kouluissa käyttöön. Ei ole toimivaa, että oman äidinkielen opetusta annetaan usein kouluajan ja koulurakennusten ulkopuolella. Tämä voi olla kuormittavaa oppilaille ja perheille, mutta lisäksi hukataan opettajien yhteistyön voimavara. Jos oman äidinkielen opettajat voisivat toimia saumattomassa yhteistyössä luokanopettajien, kieltenopettajien ja erityisopettajien kanssa, saataisiin parempi kuva yksittäisten oppilaiden kieliresursseista ja mahdollisen tuen tarpeesta. Oppilaiden kielitaidon ja monien kielten näkyminen ja kuuluminen koulujen arjessa rikastuttaisi koulujen kielimaisemaa ja tukisi oppilaiden identiteettejä. Nostamalla esiin myös usein piiloon jääviä oppilaiden kieliresursseja, voitaisiin lisätä tietoisuutta eri kielistä ja osoittaa arvostusta kieliä ja kielten puhujia kohtaan. Tällaisen koko kouluja ja yhteisöä koskevan kielitietoisuuden ja monikielisyyden kehittämisen paikka on jo varhaisessa kielikasvatuksessa.

Varhennettu kieltenopetus on laajasti ajateltuna kielikasvatusta, jonka tavoitteena on kohdekielen oppimisen ja kielenopiskelutaitojen karttumisen lisäksi kielitietoisuuden kehittyminen, oppilaiden monikielisten resurssien haltuun otto eri kielten ja kulttuurien arvostaminen. Monikielisyyden voidaan ajatella koostuvan eri laajuisista kielten palasista, joita otetaan käyttöön tarpeen mukaan ja joita kartutetaan koko elämän aikana niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Kielet ympäröivät meitä.

Vähäinenkin kielen osaaminen, kuten tervehtiminen, ruokasanaston oppiminen tai laulaminen vieraalla kielellä, tuottaa iloa kaikenikäisille.

Kielten ja vuorovaikutuksen avulla kiinnitymme maailmaan ja toisiimme sekä opimme uusia asioita ja ilmaisemme itseämme. Jokainen kieli tuo mukanaan mahdollisuuden tutustua uuteen, luoda yhteyksiä, osallistua yhteisöjen toimintaan ja kokea osallisuutta. Monikielisyys varhennetussa kieltenopetuksessa ei ole vain kohdekielen opiskelua. Alaluokkien kieltenopetuksessa on tilaa vertailla, maistella ja ihmetellä eri kieliä ja niiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Esillä voivat olla ensin lähiympäristön kielet, niin puhutut kuin viitotut. Alkuopetuksessa on myös loistava mahdollisuus tutustua toisten oppilaiden kotikieliin. Tarinoiden ja toiminnan, kuten leikin, laulun ja draaman avulla voidaan hyödyntää ja oppia monia kielten palasia. Kielikasvatuksen tavoitteina yhteisymmärryksen lisääntyminen ja ilo omasta ja ympäristön monikielisyydestä ei ole vähäinen.

Kristiina Skinnari

Kristiina Skinnari toimii yliopistonopettajana Jyväskylän yliopiston Kieli- ja viestintätieteiden laitoksella. Hän on mukana toteuttamassa ja kehittämässä KiMo-koulutusta (Kielitietoisuutta ja monikielisyyttä tukeva pedagogiikka), jossa varhaiskasvatuksen opettajiksi, luokanopettajiksi sekä kielten aineenopettajiksi opiskelevat ylittävät koulutuksen raja-aitoja yhdessä kouluttautumalla kielitietoisiksi, monikielisyyttä tukeviksi opettajiksi ja kielikasvattajiksi. 

Lisää KiMosta: https://peda.net/jyu/okl/ainepeda/kimo/kkjmtk

Viitteet 

POPS 2014 = Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Helsinki: Opetushallitus. Saatavilla: http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf [noudettu 1.9.2019] 

Pyykkö, R. 2017. Monikielisyys vahvuudeksi. Selvitys Suomen kielivarannon tilasta ja tasosta. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Julkaisuja 2017: 51. Saatavilla: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160374/okm51.pdf [noudettu 1.9.2019] 


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *