Innovatiivisia polkuja kielitietoisuuteen

Tämän blogitekstin avulla saat katsauksen 7.5.2020 pidetystä IKI-seminaarista, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa webinaarina. Kevään viimeisessä tapahtumassa teemana oli ”Innovatiivisia polkuja kielitietoisuuteen”, jonka myötä osallistujat saivat monia erilaisia näkökulmia käsiteltäviin teemoihin. Yhteinen iltapäivä aloitettiin yleisillä infoilla Iki-hankkeesta sekä esiteltiin Gunhild Tomter Alstad ja Ilona Leimu, jotka olivat seminaarin tämän kertaiset puhujat. Lue lisää…

Varhennettu kieltenopetus varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa – Suomi toisena kotimaisena kielenä

Jo aiemmin toisen kotimaisen kielen opinnot on aloitettu ruotsinkielisissä kouluissa suomenkielisiä aikaisemmin. Tämä ero tulee siis jatkumaan ja jopa vahvistumaan, mikä osaltaan lisää haasteita muun muassa opetussuunnitelman perusteissa (POPS 2014) ja yhteiskunnallisessa keskustelussa peräänkuulutettun kieliryhmien välisen yhteistyön järjestämisessä. Erityisesti niissä kunnissa, joissa ruotsin kieli on enemmistöasemassa, suomenopinnot on jo aiemmin Lue lisää…